Tervetuloa preppaamaan

viralliseen verkkorippikouluun

www.rippikoulu.info

-sivustolle

Kirkkohistoria

Kirkon jäsenohjelma – kirkkoherra Toivo Loikkanen

Kirkon jäsenohjelmasta ja pe­las­tus­yh­tei­sös­tään ah­ke­ras­ti saar­naa­va, Sa­von­lin­nan seu­ra­kun­nan vs. kirk­ko­her­ra Toi­vo Loik­ka­nen, Itä-Sa­vo -leh­des­sä 12.9.2014 ol­lees­sa kir­joi­tuk­ses­saan ”Raa­mat­tu ja kirk­ko kas­tet­tu­jen jä­sen­ten­sä pe­las­tus­yh­tei­sö­nä” ar­ve­li, et­tä ”Uu­den tes­ta­men­tin kir­jeet ker­to­vat en­sim­mäis­ten seu­ra­kun­tien syn­nys­tä ja AL­KU­KIR­KON MUO­TOU­TU­MI­SES­TA.

Kirkkoherra Loikkasella kui­ten­kin il­mei­ses­ti oli vai­keuk­sia yh­dis­tää Il­mes­tys­kir­jan mai­nit­se­maa Ba­by­lo­nia ja TÄ­MÄN PÄI­VÄN KIRK­KOA toi­siin­sa, kos­ka hän jat­koi:

”Ilmestyskirjan Ba­by­lon pu­huu muus­ta kuin kris­til­li­ses­tä KIR­KOS­TA, jo­ka ELÄÄ EVAN­KE­LIU­MIS­TA ja jon­ka PE­RUS­TA­NA ON KRIS­TUS” ja jo­ka on ”osa APOS­TO­LIS­TA KRIS­TUK­SEN kirk­koa maa­il­mas­sa”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Pitänee siis ymmärtää niin, et­tä Suo­men ev.lut. kirk­ko on kirk­ko­her­ra Toi­vo Loik­ka­sen mu­kaan osa maa­il­man­laa­juis­ta kirk­ko­jen yh­tei­söä.

Se tieto auttaa mei­tä suh­tau­tu­maan Suo­men ev.lut. kirk­koon asian vaa­ti­mal­la ta­val­la, kun­han en­sin tar­kas­te­lem­me tuon maa­il­man­laa­jui­sen ”pe­las­tus­yh­tei­sön” ase­maa Raa­ma­tul­li­sen nä­ke­myk­sen va­los­sa.

Tässä kirjoituksessa tuos­ta yh­tei­sös­tä jat­kos­sa käy­te­tään ni­mi­tys­tä kris­ti­kun­ta.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kristikunnan jäsenillä, eri kir­koil­la ja kirk­ko­kun­nil­la on eri­lai­sia, kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia us­kon­kä­si­tyk­siä ja toi­min­ta­pe­ri­aat­tei­ta, vaik­ka­kin ku­kin niis­tä tun­nus­ta­nee jon­kin­lais­ta us­koa Jee­suk­seen.

Jos uskonnolliset nä­ke­myk­set oli­si­vat kai­kil­la kris­ti­kun­nan ih­mis­yk­si­löil­lä sa­man­lai­set, ja­kau­tu­mi­nen eri LAH­KOI­HIN ei oli­si ol­lut tar­peen.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kirjeessään Galatian seu­ra­kun­nil­le apos­to­li Paa­va­li il­mai­si, et­tä ERI­PU­RAI­NEN LAH­KO­LAI­SUUS edus­taa li­hal­li­suut­ta eli ih­mis­ten it­sek­kään luon­non ha­lu­ja, EI­VÄT­KÄ sel­lai­seen syyl­lis­ty­vät hen­ki­löt saa omak­seen Ju­ma­lan val­ta­kun­taa:

”Antakaa Hengen ohjata elä­mään­ne, niin et­te to­teu­ta li­han­ne, oman it­sek­kään luon­ton­ne ha­lu­ja”. Li­han ai­kaan­saan­nok­sia ovat muun muas­sa ”eri­pu­rai­suus, LAH­KO­LAI­SUUS - - ne, jot­ka syyl­lis­ty­vät täl­lai­seen, EI­VÄT SAA OMAK­SEEN JU­MA­LAN VAL­TA­KUN­TAA”. (Gal. 5: 16, 19-24).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

MITEN tähän jakaumaan, LAH­KOU­TU­MI­SEEN, ON sit­ten TUL­TU? Si­tä va­lot­taa meil­le evan­ke­liu­min kir­joit­ta­ja Mat­te­us (Matt. 13: 24-30, 36-40).

Jeesuksen kertomassa ver­tauk­ses­sa kris­til­li­sen seu­ra­kun­nan pe­rus­ta­mi­nen oli ikään kuin mies oli­si kyl­vä­nyt pel­toon­sa hy­vää sie­men­tä.

Kylväjän VIHOLLINEN kui­ten­kin tu­li ja KYL­VI veh­nä­pel­toon RIK­KA­RUO­HON SIE­ME­NIÄ.

Peltotyöläiset eivät he­ti saa­neet kit­keä rik­ka­ruo­ho­ja, kos­ka he oli­si­vat saat­ta­neet nyh­tää va­hin­gos­sa veh­nää­kin.

Pellon oli määrä rehot­taa ELON­KOR­JUU­SEEN SAAK­KA, jol­loin veh­nä koo­taan ait­taan ja rik­ka­ruo­hot kimp­pui­hin pol­tet­ta­vak­si.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

JEESUS itse siis OPET­TI, ET­TÄ veh­nä eli TO­SI KRIS­TIL­LI­SYYS, HUK­KUI­SI RIK­KA­VIL­JAN eli vää­rän kris­til­li­syy­den SE­KAAN ja ka­to­ai­si nä­ky­vis­tä – ti­la­päi­ses­ti ELON­KOR­JUU­SEEN SAAK­KA.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Vehnänoras pysyi nä­ky­vil­lä niin kau­an kuin apos­to­lit eli­vät. Hei­dän nu­kah­det­tua kuo­le­maan, kris­tit­ty­jä yh­dis­tä­vä vai­ku­tus oli pois­sa ja LUO­PU­MUS LE­VI­SI kuin kuo­lio. (1. Tim. 4: 1-3; 2. Tim. 2: 16-18).

Aidosta kristilli­syy­des­tä ei voi­da pu­hua ai­na­kaan enää sii­nä vai­hees­sa, kun ”kris­tin­us­kos­ta” tu­li Roo­man val­ta­kun­nan val­ti­on­us­kon­to.

Luopumus teki teh­tä­vän­sä, ei­kä yk­si­kään kirk­ko tä­nä päi­vä­nä voi pe­rus­tel­lus­ti sa­noa edus­ta­neen­sa Jee­suk­sen seu­ra­kun­taa YH­TÄ­JAK­SOI­SES­TI SII­TÄ LÄH­TI­EN, kun hän sen ai­koi­naan pe­rus­ti. Jos jo­ku niis­tä niin väit­tää, se va­leh­te­lee.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Tämä ei tieten­kään sul­je pois si­tä mah­dol­li­suut­ta, et­tä elon­kor­juu­työ­tä var­ten pe­rus­tet­tu ”ait­ta”, MAA­IL­MAN­LAA­JUI­NEN HEN­GEL­LI­NEN YH­TEI­SÖ, on jo pe­rus­tet­tu. El­lei ole, se tul­laan pe­rus­ta­maan.

Tarkasteltaessa tä­män päi­vän hen­gel­lis­ten yh­tei­sö­jen ta­po­ja, vaik­ka­pa KIR­KOL­LI­SIA SAK­RA­MENT­TE­JA eh­tool­li­nen ja kas­te, ha­vai­taan, et­tä kirk­ko­jen käy­tös­sä ole­via toi­min­ta­mal­le­ja RAA­MA­TUN ESI­MER­KIT EI­VÄT TUE.

Johdonmukaisesti aja­tel­tu­na sel­lai­nen kirk­ko EI sil­loin ”elä evan­ke­liu­mis­ta”, EI ole ”apos­to­li­en työn jat­ka­mis­ta” EI­KÄ si­ten myös­kään ole jat­ku­moa ”en­sim­mäi­sil­le seu­ra­kun­nil­le”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Mediassa on keskus­tel­tu kir­kon jä­sen­oh­jel­mas­ta ja kir­kon uu­siu­tu­mi­sen tar­pees­ta. Pi­täi­si­kö ih­mis­ten liit­tyä kirk­koon ja py­syä kir­kon jä­se­ni­nä, an­ta­en apua kir­kon jat­ku­vaan puh­dis­ta­mi­seen sen omis­ta ri­veis­tä kä­sin.

Raamatun mukaan – EI PI­TÄI­SI.

Raamattu katsoo luo­pio­kris­til­li­sen kir­kon kuu­lu­van Suu­reen Ba­by­lo­niin jo­ta odot­taa lä­hes­ty­vä tu­ho Ju­ma­lan kä­des­tä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Aidoiksi kristi­tyik­si ha­lua­vi­en tu­lee Raa­ma­tun oh­jeen mu­kaan jät­tää tuo tur­mel­tu­nut us­kon­nol­li­nen jär­jes­tel­mä taak­seen:

"Lähtekää pois, jät­tä­kää hä­net, TE, JOT­KA OLET­TE MI­NUN KAN­SAA­NI, et­tet­te jou­tui­si ot­ta­maan osaa hä­nen syn­tei­hin­sä et­te­kä jäi­si alt­tiik­si niil­le vit­sauk­sil­le, joil­la hän­tä (Ba­by­lo­nia) lyö­dään” (Ilm. 18: 2-5).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Mihin aidoiksi kris­ti­tyik­si ha­lua­vi­en sit­ten pi­tää men­nä erot­tu­aan kir­kos­ta?

Elonkorjuuver­tauk­ses­sa veh­nä koo­taan ait­taan eli AI­DOT kris­ti­tyt ovat jäl­leen yh­des­sä, maa­il­man­laa­jui­ses­sa hen­gel­li­ses­sä yk­si­mie­li­syy­des­sä, har­joit­ta­mas­sa puh­das­ta pal­von­taa.

VAPAINA demonien hen­keyt­tä­mis­tä luo­pio­kris­til­li­sis­tä opeis­ta ja toi­min­ta­ta­vois­ta (Joh. 8: 32) – esi­mer­kik­si vau­va­kas­tees­ta, kir­kon mal­lin mu­kai­ses­ta eh­tool­lis­käy­tän­nös­tä, rip­pi­juh­las­ta ja mo­nis­ta muis­ta kris­ti­tyl­le tar­peet­to­mis­ta ri­tu­aa­leis­ta ja nii­den val­mis­te­lu­jen ai­heut­ta­mas­ta huo­les­ta ja vai­van­näöstä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Täytyy vain löy­tää maa­il­man­laa­jui­nen yh­tei­sö, jo­ka ky­ke­nee yk­si­mie­li­ses­ti sii­hen. Tun­nus­merk­ke­jä ovat ai­na­kin nä­mä: Ju­ma­lan pal­von­ta teh­dään hä­nen sa­nan­sa mu­kai­sesti (Joh. 8: 31,32; 17:17) ja hei­dän kes­kuu­des­saan val­lit­see RAK­KA­US (Joh. 13: 35), jo­ten he ei­vät osal­lis­tu vä­ki­val­taan (Matt. 26: 52) vaan sen si­jaan saar­naa­mis­toi­min­taan (Apt. 20: 20) sii­hen ajan­koh­taan saak­ka kuin si­tä on mää­rät­ty teh­tä­väk­si (Matt. 24: 14). Kris­tuk­sen omat ovat myös luo­pu­neet van­has­ta it­sek­kääs­tä per­soo­nas­taan (Ef. 4: 22).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Täten on ymmärrettä­vää, et­tä vaik­ka pa­ri vuo­si­tu­hat­ta sit­ten a­let­tiin pe­rus­ta­maan seu­ra­kun­tia, NY­KYIS­TEN ”seu­ra­kun­ti­en” muo­dos­ta­mas­ta ”kir­kos­ta” täy­tyy sit­ten kui­ten­kin tä­nä päi­vä­nä ero­ta – JOS AI­KOO PE­LAS­TUA.

 

 

 

Kirkko Raamatussa – rovasti Toivo Loikkanen

Rovasti Toivo Loikkanen päät­ti teks­tin­sä (Itä-Sa­vo 21.8.2013) sa­noi­hin: ”KIR­KON ja kris­tit­ty­jen tu­li­si ol­la JEE­SUK­SEN SA­NO­JEN MU­KAAN va­lo­na ja suo­la­na täs­sä maa­il­mas­sa.”

Näkemys siitä, et­tä kris­tit­ty on suo­la­na ja va­lo­na täs­sä maa­il­mas­sa, to­ki löy­tyy Raa­ma­tus­ta (Matt. 5: 13-14), mut­ta ro­vas­tin mai­nit­se­maa kirk­ko-sa­naa Raa­ma­tus­ta EI löy­dy.

Tosin vuoden 1992 KIRK­KO­raa­ma­tus­sa kirk­ko-sa­na mai­ni­taan kah­des­sa koh­taa (Matt. 16: 18, Apt. 9: 31), mut­ta vie­lä 1938 kään­nök­ses­sä NOL­LA ker­taa. Mo­lem­mat kään­nök­set ovat kir­kol­lis­ko­kous­ten ai­ka­naan hy­väk­sy­miä.

Tuota varhaisemmat rip­pi­pas­to­rin nä­ke­mät suo­men­nok­set ovat myös us­kol­li­sia apos­to­li­sen ajan krei­kal­le, jon­ka ΕΚΚ­ΛΗ­ΣΙΑ-sa­na tar­koit­ti seu­ra­kun­taa.

Näin ollen RAA­MA­TUN TEKS­TI­EN KIR­JOIT­TA­JAT EI­VÄT mis­sään koh­das­sa MAI­NIT­SE JEE­SUK­SEN KÄYT­TÄ­NEEN KIRK­KO-SA­NAA, ei­vät­kä he it­se­kään käyt­tä­neet si­tä.

 

Kirkolla on nyt ihan oma Raamattu
Ku­van ylä­reu­nan krei­kan­kie­li­ses­sä Uu­des­sa Tes­ta­men­tis­sa esiin­tyy ekk­le­sía-sa­na, jo­ka klas­si­ses­sa krei­kan­kie­les­sä tar­koit­taa seu­ra­kun­taa. Mi­ka­el Ag­ri­co­lan Uu­si Tes­ta­ment­ti vuo­del­ta 1548, BIB­LIA vuo­del­ta 1642 ja Py­hä Raa­mat­tu vuo­sil­ta 1933/1938 kään­tä­vät sen seu­ra­kun­ta-sa­nak­si ku­ten täy­tyy­kin. Sen si­jaan kirk­ko­raa­mat­tu vuo­del­ta 1992 vään­tää sen kir­kok­si.

Mielenkiintoiseksi asian te­kee 1992 kään­nök­sen koh­dal­la se, et­tä suu­rin osa ekk­le­sía-sa­nois­ta suo­men­ne­taan niin kuin pi­tää­kin, seu­ra­kun­ta-sa­nak­si, mut­ta pa­ris­sa koh­taa se vää­ris­te­tään kir­kok­si.

 

Uusi kirkkoraamattu 1992 — luetaan, uusiTTU Raamattu
Bit­ti­Pip­lia 2000-oh­jel­mal­la teh­dyt haut ker­to­vat, et­tä vuo­den 1992 kirk­ko­raa­ma­tus­sa kirk­ko-sa­na esiin­tyy kak­si ker­taa.

Mainituista kohdista toi­nen on se, jos­sa Jee­sus ker­toi ra­ken­ta­van­sa seu­ra­kun­tan­sa kal­li­ol­le. Suo­men ev.lut. kirk­ko näyt­tää ha­lua­van liik­kua yh­tä pet­tä­väl­lä jääl­lä paa­vin kir­kon kans­sa.

Kirkko-sanan käyttäminen seu­ra­kun­ta-sa­nan sy­no­nyy­mi­na (sa­maa tar­koit­ta­va­na sa­na­na) on Raa­ma­tun al­ku­teks­tin suo­men­ta­mis­ta tu­ris­ti­sa­na­kir­jan avul­la ja JEE­SUK­SEN SA­NO­JEN VÄÄ­RIS­TE­LYÄ.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Apostoli Johannes kir­joit­ti: ”Ku­ka iki­nä me­nee edem­mäk­si ei­kä py­sy Kris­tuk­sen opis­sa, HÄ­NEL­LÄ EI OLE JU­MA­LAA” (2. Joh. 1: 9). Tä­män vuok­si lie­nee syy­tä käyt­tää har­kin­taa sen suh­teen, mi­tä sa­no­ja Jee­suk­sen suu­hun lait­taa.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kirkko-sana on tosiaan uju­tet­tu kirk­ko­raa­mat­tuun vas­ta ihan vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Ei siis ole ih­me, että nuo­rem­man pol­ven pa­pit ovat ereh­ty­neet luu­le­maan kirk­koa Jee­suk­sen pe­rus­ta­mak­si – vaik­ka kirk­ko to­del­li­suu­des­sa edus­taa­kin sitä rik­ka­vil­jaa jos­ta Jee­sus va­roit­ti.

 

 

 

Vastine dosentti Niko Huttuselle

Helsingin yliopiston tut­ki­ja, Uu­den tes­ta­men­tin ek­se­ge­tii­kan do­sent­ti ja krei­kan­kie­len leh­to­ri, Es­poon piis­pan teo­lo­gi­nen avus­ta­ja, teo­lo­gi­an toh­to­ri Ni­ko Hut­tu­nen kom­men­toi (Lap­peen­ran­nan Uu­ti­set 2.7.2014 s.8), kir­joi­tuk­se­ni (29.6.2014 s.9) tee­maa; Py­hä Raa­mat­tu ei si­säl­lä kirk­ko-sa­naa.

Kirjoitukseni läh­tö­koh­ta­na oli se, et­tä en­sim­mäi­sen ker­ran kirk­ko -sa­na esiin­tyy suo­men­kie­li­ses­sä kirk­ko­raa­ma­tus­sa vas­ta vuo­den 1992 kään­nök­ses­sä. Sii­nä­kin krei­kan­kie­li­nen ’ekk­lee­sia’ on ylei­ses­ti kään­net­ty sa­nal­la ”seu­ra­kun­ta” ku­ten pi­tää­kin, mut­ta kah­des­sa koh­taa sa­nal­la ”kirk­ko”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Dosenttikin tiesi ker­toa ekk­lee­sia -sa­nan alun pe­rin vii­tan­neen Krei­kan kau­pun­ki­val­ti­oi­den kan­san­ko­kouk­seen, sen vuok­si ko­deis­taan ”ULOS­KUT­SUT­TU­JEN JOUK­KOON” ja täs­tä joh­det­tu­na sa­na tar­koit­ti myös mui­ta ko­kouk­sia ja ih­mis­ten muo­dos­ta­mia yh­teen­liit­ty­miä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Sen sijaan en ym­mär­tä­nyt vä­hät­te­lyk­si tul­kit­se­maa­ni do­sen­tin to­tea­mus­ta sii­tä, et­tä puol­ta­ma­ni sa­na seu­ra­kun­ta on ”AI­NO­AS­TAAN pe­rin­tei­nen kään­nös­rat­kai­su”.

Mielestäni se on pe­rin­tei­sen li­säk­si myös mo­der­ni, hy­vin toi­mi­va suo­men­kie­li­nen kä­si­te, maa­il­mas­ta erot­tu­val­le hen­gel­li­ses­ti suun­tau­tu­neel­le jär­jes­täy­ty­neel­le ih­mis­jou­kol­le, toi­mi­en hy­vin myös pu­hut­ta­es­sa Jee­suk­sen ”seu­raa­ji­en” yh­tei­sös­tä, ”ih­mis­ten muo­dos­ta­mas­ta yh­teen­liit­ty­mäs­tä”.

Ihmettelen, jos kir­joi­tuk­se­ni spe­ku­loin­nin li­säk­si do­sen­til­la on esit­tää si­tä ku­vaa­va pa­rem­pi suo­men­kie­li­nen sa­na. Us­kon, et­tä jat­kos­sa­kin jou­dum­me tyy­ty­mään seu­ra­kun­ta -sa­naan.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Mitä sanaa äi­din­kie­le­nään ara­me­aa pu­hu­nut Jee­sus omas­ta ”lau­mas­taan” tuol­loin (Matt. 16: 18) käyt­ti, sil­lä ei ole meil­le mer­ki­tys­tä. Py­hän hen­gen oh­jauk­ses­sa ol­leen kir­joit­ta­jan toi­mes­ta se krei­kan­kie­leen kään­net­tiin sa­nal­la ekk­lee­sia, jo­ka asi­an­tun­ti­ja Hut­tu­sen mu­kaan­kin alun pe­rin mer­kit­si ”ulos­kut­sut­tu­jen jouk­koa”.

Mikäpä olisi ol­lut pa­rem­pi krei­kan­kie­li­nen vas­ti­ne ku­vaa­maan si­tä lau­maa jos­ta JEE­SUS, Uu­den kirk­ko­raa­ma­tun (1992) mu­kaan TO­TE­SI: ”te et­te kuu­lu maa­il­maan, kos­ka MI­NÄ OLEN TEI­DÄT SII­TÄ OMIK­SE­NI VA­LIN­NUT” (Joh. 15: 19).

Jeesus oli siis VALINNUT, ”ulos­kut­su­nut jouk­kon­sa”, POIS JU­MA­LAT­TO­MAS­TA MAA­IL­MAS­TA.