Kirkon jäsenohjelmasta ja pelastusyhteisöstään ahkerasti saarnaava, Savonlinnan seurakunnan vs. kirkkoherra Toivo Loikkanen, Itä-Savo -lehdessä 12.9.2014 olleessa kirjoituksessaan ”Raamattu ja kirkko kastettujen jäsentensä pelastusyhteisönä” arveli, että ”Uuden testamentin kirjeet kertovat ensimmäisten seurakuntien synnystä ja ALKUKIRKON MUOTOUTUMISESTA.
Kirkkoherra Loikkasella kuitenkin ilmeisesti oli vaikeuksia yhdistää Ilmestyskirjan mainitsemaa Babylonia ja TÄMÄN PÄIVÄN KIRKKOA toisiinsa, koska hän jatkoi:
”Ilmestyskirjan Babylon puhuu muusta kuin kristillisestä KIRKOSTA, joka ELÄÄ EVANKELIUMISTA ja jonka PERUSTANA ON KRISTUS” ja joka on ”osa APOSTOLISTA KRISTUKSEN kirkkoa maailmassa”.
Pitänee siis ymmärtää niin, että Suomen ev.lut. kirkko on kirkkoherra Toivo Loikkasen mukaan osa maailmanlaajuista kirkkojen yhteisöä.
Se tieto auttaa meitä suhtautumaan Suomen ev.lut. kirkkoon asian vaatimalla tavalla, kunhan ensin tarkastelemme tuon maailmanlaajuisen ”pelastusyhteisön” asemaa Raamatullisen näkemyksen valossa.
Tässä kirjoituksessa tuosta yhteisöstä jatkossa käytetään nimitystä kristikunta.
Kristikunnan jäsenillä, eri kirkoilla ja kirkkokunnilla on erilaisia, keskenään ristiriitaisia uskonkäsityksiä ja toimintaperiaatteita, vaikkakin kukin niistä tunnustanee jonkinlaista uskoa Jeesukseen.
Jos uskonnolliset näkemykset olisivat kaikilla kristikunnan ihmisyksilöillä samanlaiset, jakautuminen eri LAHKOIHIN ei olisi ollut tarpeen.
Kirjeessään Galatian seurakunnille apostoli Paavali ilmaisi, että ERIPURAINEN LAHKOLAISUUS edustaa lihallisuutta eli ihmisten itsekkään luonnon haluja, EIVÄTKÄ sellaiseen syyllistyvät henkilöt saa omakseen Jumalan valtakuntaa:
”Antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja”. Lihan aikaansaannoksia ovat muun muassa ”eripuraisuus, LAHKOLAISUUS - - ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, EIVÄT SAA OMAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA”. (Gal. 5: 16, 19-24).
MITEN tähän jakaumaan, LAHKOUTUMISEEN, ON sitten TULTU? Sitä valottaa meille evankeliumin kirjoittaja Matteus (Matt. 13: 24-30, 36-40).
Jeesuksen kertomassa vertauksessa kristillisen seurakunnan perustaminen oli ikään kuin mies olisi kylvänyt peltoonsa hyvää siementä.
Kylväjän VIHOLLINEN kuitenkin tuli ja KYLVI vehnäpeltoon RIKKARUOHON SIEMENIÄ.
Peltotyöläiset eivät heti saaneet kitkeä rikkaruohoja, koska he olisivat saattaneet nyhtää vahingossa vehnääkin.
Pellon oli määrä rehottaa ELONKORJUUSEEN SAAKKA, jolloin vehnä kootaan aittaan ja rikkaruohot kimppuihin poltettavaksi.
JEESUS itse siis OPETTI, ETTÄ vehnä eli TOSI KRISTILLISYYS, HUKKUISI RIKKAVILJAN eli väärän kristillisyyden SEKAAN ja katoaisi näkyvistä – tilapäisesti ELONKORJUUSEEN SAAKKA.
Vehnänoras pysyi näkyvillä niin kauan kuin apostolit elivät. Heidän nukahdettua kuolemaan, kristittyjä yhdistävä vaikutus oli poissa ja LUOPUMUS LEVISI kuin kuolio. (1. Tim. 4: 1-3; 2. Tim. 2: 16-18).
Aidosta kristillisyydestä ei voida puhua ainakaan enää siinä vaiheessa, kun ”kristinuskosta” tuli Rooman valtakunnan valtionuskonto.
Luopumus teki tehtävänsä, eikä yksikään kirkko tänä päivänä voi perustellusti sanoa edustaneensa Jeesuksen seurakuntaa YHTÄJAKSOISESTI SIITÄ LÄHTIEN, kun hän sen aikoinaan perusti. Jos joku niistä niin väittää, se valehtelee.
Tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että elonkorjuutyötä varten perustettu ”aitta”, MAAILMANLAAJUINEN HENGELLINEN YHTEISÖ, on jo perustettu. Ellei ole, se tullaan perustamaan.
Tarkasteltaessa tämän päivän hengellisten yhteisöjen tapoja, vaikkapa KIRKOLLISIA SAKRAMENTTEJA ehtoollinen ja kaste, havaitaan, että kirkkojen käytössä olevia toimintamalleja RAAMATUN ESIMERKIT EIVÄT TUE.
Johdonmukaisesti ajateltuna sellainen kirkko EI silloin ”elä evankeliumista”, EI ole ”apostolien työn jatkamista” EIKÄ siten myöskään ole jatkumoa ”ensimmäisille seurakunnille”.
Mediassa on keskusteltu kirkon jäsenohjelmasta ja kirkon uusiutumisen tarpeesta. Pitäisikö ihmisten liittyä kirkkoon ja pysyä kirkon jäseninä, antaen apua kirkon jatkuvaan puhdistamiseen sen omista riveistä käsin.
Raamatun mukaan – EI PITÄISI.
Raamattu katsoo luopiokristillisen kirkon kuuluvan Suureen Babyloniin jota odottaa lähestyvä tuho Jumalan kädestä.
Aidoiksi kristityiksi haluavien tulee Raamatun ohjeen mukaan jättää tuo turmeltunut uskonnollinen järjestelmä taakseen:
"Lähtekää pois, jättäkää hänet, TE, JOTKA OLETTE MINUN KANSAANI, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä (Babylonia) lyödään” (Ilm. 18: 2-5).
Mihin aidoiksi kristityiksi haluavien sitten pitää mennä erottuaan kirkosta?
Elonkorjuuvertauksessa vehnä kootaan aittaan eli AIDOT kristityt ovat jälleen yhdessä, maailmanlaajuisessa hengellisessä yksimielisyydessä, harjoittamassa puhdasta palvontaa.
VAPAINA demonien henkeyttämistä luopiokristillisistä opeista ja toimintatavoista (Joh. 8: 32) – esimerkiksi vauvakasteesta, kirkon mallin mukaisesta ehtoolliskäytännöstä, rippijuhlasta ja monista muista kristitylle tarpeettomista rituaaleista ja niiden valmistelujen aiheuttamasta huolesta ja vaivannäöstä.
Täytyy vain löytää maailmanlaajuinen yhteisö, joka kykenee yksimielisesti siihen. Tunnusmerkkejä ovat ainakin nämä: Jumalan palvonta tehdään hänen sanansa mukaisesti (Joh. 8: 31,32; 17:17) ja heidän keskuudessaan vallitsee RAKKAUS (Joh. 13: 35), joten he eivät osallistu väkivaltaan (Matt. 26: 52) vaan sen sijaan saarnaamistoimintaan (Apt. 20: 20) siihen ajankohtaan saakka kuin sitä on määrätty tehtäväksi (Matt. 24: 14). Kristuksen omat ovat myös luopuneet vanhasta itsekkäästä persoonastaan (Ef. 4: 22).
Täten on ymmärrettävää, että vaikka pari vuosituhatta sitten alettiin perustamaan seurakuntia, NYKYISTEN ”seurakuntien” muodostamasta ”kirkosta” täytyy sitten kuitenkin tänä päivänä erota – JOS AIKOO PELASTUA.
 
 
 
Rovasti Toivo Loikkanen päätti tekstinsä (Itä-Savo 21.8.2013) sanoihin: ”KIRKON ja kristittyjen tulisi olla JEESUKSEN SANOJEN MUKAAN valona ja suolana tässä maailmassa.”
Näkemys siitä, että kristitty on suolana ja valona tässä maailmassa, toki löytyy Raamatusta (Matt. 5: 13-14), mutta rovastin mainitsemaa kirkko-sanaa Raamatusta EI löydy.
Tosin vuoden 1992 KIRKKOraamatussa kirkko-sana mainitaan kahdessa kohtaa (Matt. 16: 18, Apt. 9: 31), mutta vielä 1938 käännöksessä NOLLA kertaa. Molemmat käännökset ovat kirkolliskokousten aikanaan hyväksymiä.
Tuota varhaisemmat rippipastorin näkemät suomennokset ovat myös uskollisia apostolisen ajan kreikalle, jonka ΕΚΚΛΗΣΙΑ-sana tarkoitti seurakuntaa.
Näin ollen RAAMATUN TEKSTIEN KIRJOITTAJAT EIVÄT missään kohdassa MAINITSE JEESUKSEN KÄYTTÄNEEN KIRKKO-SANAA, eivätkä he itsekään käyttäneet sitä.
 
Mielenkiintoiseksi asian tekee 1992 käännöksen kohdalla se, että suurin osa ekklesía-sanoista suomennetaan niin kuin pitääkin, seurakunta-sanaksi, mutta parissa kohtaa se vääristetään kirkoksi.
 
Mainituista kohdista toinen on se, jossa Jeesus kertoi rakentavansa seurakuntansa kalliolle. Suomen ev.lut. kirkko näyttää haluavan liikkua yhtä pettävällä jäällä paavin kirkon kanssa.
Kirkko-sanan käyttäminen seurakunta-sanan synonyymina (samaa tarkoittavana sanana) on Raamatun alkutekstin suomentamista turistisanakirjan avulla ja JEESUKSEN SANOJEN VÄÄRISTELYÄ.
Apostoli Johannes kirjoitti: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, HÄNELLÄ EI OLE JUMALAA” (2. Joh. 1: 9). Tämän vuoksi lienee syytä käyttää harkintaa sen suhteen, mitä sanoja Jeesuksen suuhun laittaa.
Kirkko-sana on tosiaan ujutettu kirkkoraamattuun vasta ihan viime vuosikymmeninä. Ei siis ole ihme, että nuoremman polven papit ovat erehtyneet luulemaan kirkkoa Jeesuksen perustamaksi – vaikka kirkko todellisuudessa edustaakin sitä rikkaviljaa josta Jeesus varoitti.
 
 
 
Helsingin yliopiston tutkija, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti ja kreikankielen lehtori, Espoon piispan teologinen avustaja, teologian tohtori Niko Huttunen kommentoi (Lappeenrannan Uutiset 2.7.2014 s.8), kirjoitukseni (29.6.2014 s.9) teemaa; Pyhä Raamattu ei sisällä kirkko-sanaa.
Kirjoitukseni lähtökohtana oli se, että ensimmäisen kerran kirkko -sana esiintyy suomenkielisessä kirkkoraamatussa vasta vuoden 1992 käännöksessä. Siinäkin kreikankielinen ’ekkleesia’ on yleisesti käännetty sanalla ”seurakunta” kuten pitääkin, mutta kahdessa kohtaa sanalla ”kirkko”.
Dosenttikin tiesi kertoa ekkleesia -sanan alun perin viitanneen Kreikan kaupunkivaltioiden kansankokoukseen, sen vuoksi kodeistaan ”ULOSKUTSUTTUJEN JOUKKOON” ja tästä johdettuna sana tarkoitti myös muita kokouksia ja ihmisten muodostamia yhteenliittymiä.
Sen sijaan en ymmärtänyt vähättelyksi tulkitsemaani dosentin toteamusta siitä, että puoltamani sana seurakunta on ”AINOASTAAN perinteinen käännösratkaisu”.
Mielestäni se on perinteisen lisäksi myös moderni, hyvin toimiva suomenkielinen käsite, maailmasta erottuvalle hengellisesti suuntautuneelle järjestäytyneelle ihmisjoukolle, toimien hyvin myös puhuttaessa Jeesuksen ”seuraajien” yhteisöstä, ”ihmisten muodostamasta yhteenliittymästä”.
Ihmettelen, jos kirjoitukseni spekuloinnin lisäksi dosentilla on esittää sitä kuvaava parempi suomenkielinen sana. Uskon, että jatkossakin joudumme tyytymään seurakunta -sanaan.
Mitä sanaa äidinkielenään arameaa puhunut Jeesus omasta ”laumastaan” tuolloin (Matt. 16: 18) käytti, sillä ei ole meille merkitystä. Pyhän hengen ohjauksessa olleen kirjoittajan toimesta se kreikankieleen käännettiin sanalla ekkleesia, joka asiantuntija Huttusen mukaankin alun perin merkitsi ”uloskutsuttujen joukkoa”.
Mikäpä olisi ollut parempi kreikankielinen vastine kuvaamaan sitä laumaa josta JEESUS, Uuden kirkkoraamatun (1992) mukaan TOTESI: ”te ette kuulu maailmaan, koska MINÄ OLEN TEIDÄT SIITÄ OMIKSENI VALINNUT” (Joh. 15: 19).
Jeesus oli siis VALINNUT, ”uloskutsunut joukkonsa”, POIS JUMALATTOMASTA MAAILMASTA.
 
 
© maalaispastori Kiminkinen